Odotimme perheeseemme kolmatta lasta ja rakenneultrassa selvisi, että hänellä on toispuoleinen kampurajalka. Tilanne yllätti meidät täysin. Ryhdyimme etsimään tietoa mitä kampurajalka tarkoittaa ja miten ne vaikuttavat lapsen elämään. Kuvittelin mielessäni tilanteen, jossa poikani yrittää pysyä muiden lasten perässä, mutta ei onnistu vaikean liikkumisen takia. Se herätti minussa valtavasti erilaisia tunteita ja ajatuksia. Saimme parin päivän päähän ajan tarkempaan tutkimukseen ja siihen asti en oikein pystynyt ajattelemaan mitään muuta asiaa.
Tarkemmassa ultrassa asiaan hyvin perehtynyt lääkäri keskusteli kanssamme ja saimme hyvän käsityksen kampurajalan hoidosta Suomessa. Asia asettui mittasuhteisiinsa ja mieli rauhoittui. Koko raskauden ajan kuitenkin valmistauduin henkisesti kampurajalan hoitoihin ja asian hyväksymiseen. Minulle oli tärkeää, että lapsen syntyessä olisin valmis kohtaamaan hänet samalla tavalla kuin sisaruksensa - ottaen hänet vastaan sellaisenaan, täydellisenä lahjana.
Poikamme syntyessä koin valtavaa onnentunnetta ja rakkautta häntä kohtaan heti. Olin valmis siihen, että jalka näyttää erilaiselta kuin muilla vauvoilla. Minulle heräsi voimakas suojeluvietti ja halusin huolehtia, että keskustelu kampurajalasta ja tulevista hoidoista pysyy myönteisenä. Hoidot alkoivat noin viikon ikäisenä toistokipsauksilla suunnitelman mukaan. Kipsausvaihe meni meillä hyvin ja kipsi ei juurikaan tuntunut häiritsevän unia. Jalan asento muuttui koko ajan paremmaksi. Kuuden kipsin jälkeen jalkaan tehtiin vielä tenotomia eli akillesjänteen leikkaus. Sekin sujui ongelmitta.
Meille haastavin vaihe oli tankokenkien käytön aloitus. Poikamme oli aluksi tosi itkuinen ja yöuni oli katkonaista. Valvoimme vuorotellen häntä kannellen ja välillä koimme epätoivoisia hetkiä. Ajattelin, että tottuukohan lapsi ollenkaan kenkiin. Tilanne kuitenkin helpotti muutaman päivän ja yön jälkeen. Koimme myös yhden takapakin melko pian, kun ns. terveeseen jalkaan tuli rakko. Rakko ehti mennä sen verran pahaksi, että kenkien käytössä pidettiin kunnon tauko ja sen ajaksi kampurajalka kipsattiin vielä kerran. Monivuotiseen tankokenkäjaksoon kuului monia hyviä, mutta myös haastavia ajanjaksoja. Tangosta tuli lapselle niin tuttu, että hän huolehti itse sen iltaisin paikoilleen. Elimme kuitenkin myös uhmavaiheen, jolloin kengät ja tanko aiheuttivat voimakasta vastustusta. Silloin katselimme yhdessä vanhoja valokuvia ja juttelimme miksi kenkiä käytetään. Tavoitteena oli koko ajan mielessä toimiva jalka, jolla voi liikkua. Jatkoimme tankokenkien käyttöä 5-vuotiaaksi saakka. Silloin pidimme syntymäpäiväjuhlat, jolloin samalla juhlimme tankokenkävaiheen päättymistä.
Tällä hetkellä poikamme on ekaluokkalainen. Hän liikkuu mielellään ja nauttii eri urheilulajeista. Jalka on nyt hyvässä kunnossa, eikä hidasta menoa.
(7-vuotiaan pojan puolesta tarinan kertoi äiti.)
