Historia
Kampurajalkaa on kuvattu jo egyptiläisten faaraoiden hautojen seinämaalauksissa, ja esimerkiksi Hippokrateen kirjoituksista löytyy tietoa kampuroiden hoidoista, jotka sisälsivät mm. venyttelyä ja sitomista. 1800-luvulla konservatiivisen hoidon rinnalle tuli leikkaushoito, jota edelleen käytetään kampuroiden hoidossa Suomessa ja muualla maailmassa. Vielä viime vuosisadan alkupuolella kampurajalat jäivät Suomessa etenkin maaseudulla usein kokonaan hoitamatta. Kaupungeissa hoitomuotoina oli jo tuolloin erilaisia venyttelyjä ja sitomisia sekä tenotomia (akillesjänteen katkaisu)- ja leikkaushoitoja.
Kampurajalan eri tyypit
Kampurajalkaa on neljää eri tyyppiä:
1. Positionaalinen eli posturaalinen (asennon aiheuttama) kampura, joka on yleensä hoidettavissa manipulaatiolla tai lyhytaikaisella toistokipsauksella. Posturaalinen kampurajalka johtuu yleensä asentovirheestä ja kohdun ahtaudesta. Jalan rakenne on kaikin puolin normaali.
2. Kongenitaalinen (synnynnäinen) eli idiopaattinen kampura,johon liittyy mm. luiden epänormaali muotoutuminen, mutta ei muita sairauksia. Tähän ryhmään kuuluu 85 % kaikista kampurajalkapotilaista.
3. Teratologinen (epämuodostumainen) kampura, johon liittyy myös neurologisia häiriöitä kuten spina bifiada eli selkärankahalkio.
4. Syndroominen (oireyhtymäinen) eli neurogeeninen kampura, johon liittyy yleistä geneettistä syndroomaa (perimästä aiheutuvia oireyhtymiä), kuten artrogrypoosia (nivelten tietynlaista epämuotoisuutta) ja CP-vammaa.
Tyyppien 2–4 kampurajalassa luut ovat muovautuneet virheasentoa vastaavaksi. Myös jänteet, nivelsiteet ja lihakset sekä toisinaan myös jalan verisuonisto ovat epänormaalisti kehittyneet. Jalan jänteet ja nivelsiteet ovat erityisen kireät. Jalan lihakset ovat rakenteellisesti pienemmät kuin normaalissa jalassa. Pohjelihaksista sisempi on suurempi kuin ulompi, mikä osaltaan aiheuttaa hoidetun kampurajalan palautumisriskin. Lisäksi jalkaterä voi olla kooltaan normaalia pienempi. Myös jalan liikettä ja tuntoa kontrolloivat hermot saattavat olla epänormaalisti kehittyneet. Jalka on jäykkä ja liikkuvuudeltaan rajoittunut.
Kampurajalan tunnusomaisia piirteitä
- Varvasasennossa oleva jalkaterä, joka kääntyy sisäänpäin siten, että jalkapohja osoittaa keskiviivaan päin.
- Kantapää sijaitsee tavanomaista korkeammalla (ekvinuksessa) sekä sisempänä (varuksessa).
- Sisäänpäin kääntynyt eli adduktiossa oleva jalkaterän etuosa.
- Poimu kantaluun yläpuolella.
Kampurajalkojen vaikeusaste vaihtelee. Näin ollen hoitomuodot sekä hoidon kesto ja hoitotulokset ovat yksilöllisiä. Vaikeusasteen luokittelutapoja on useita.
Kampurajalan hoito
Jokainen kampurajalka on omanlaisensa ja vaatii siksi yksilöllisen hoitosuunnitelman. Tavoitteena on paras mahdollinen hoitotulos. Hoitomenetelmät vaihtelevat jalan, paikkakunnan ja hoitavien tahojen mukaan. Vanhempien rooli hoidon aktiivisena toteuttajana arkipäivässä ja jalan seurannassa on tärkeää.
Ponsetin menetelmä
Suomessa kampurajalkaa hoidetaan pääsääntöisesti Ponsetin menetelmällä ja jalan hoito pyritään aloittamaan toistokipsauksella ensimmäisten viikkojen aikana. Toistokipsauksella jalan virheasentoa muovataan vaiheittain kohti jalkaterän normaalia asentoa. Kun toistokipsauksella on saavutettu jalkaterän tavoiteltu asento, tehdään lapselle usein joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa akillesjänteen katkaisutoimenpide eli tenotomia tukemaan jalkaterän korjattua asentoa.
Tenotomiassa katkaistaan pelkästään akillesjänne ihon läpi ohuella veitsellä. Toimenpiteen avulla saadaan kasvatettua akillesjänteen pituutta. Toimenpide tehdään joko poliklinikkatoimenpiteenä tai anestesiassa. Jalka kipsataan välittömästi tenotomian jälkeen, jotta jalkaterän saavutettu asento saadaan pysymään muuttumattomana. Kaikille tenotomiaa ei tehdä, osalle se tehdään tarvittaessa useamman kerran.
Tankokenkähoidon alussa kenkiä pidetään lähes ympärivuorokautisesti. Tankokenkähoidolla pyritään estämään virheasennon palautuminen.Päivä- ja yöunikäyttöön siirrytään myöhemmin hoitavan lääkärin ohjeistuksen mukaisesti. Tankokenkähoitoa jatketaan noin viisivuotiaaksi, ja lopetuksen ajoittamisesta sovitaan hoitavan lääkärin kanssa. Hoitokäytännöt vaihtelevat sairaaloittain.
Tankokengillä säilytetään kipsauksen avulla saavutettu jalkaterän asento. Tangon leveys säädetään lapsen hartianleveyden mukaan. Jalkaterän uloskierto (ja tarvittaessa dorsifleksio eli jalkaterän taivutus nilkasta ylöspäin) säädetään terveelle ja kampurajalalle erikseen. Tankokenkiä on eri mallisia ja merkkisiä, mutta niiden toimintaperiaate on sama.
Jalkojen asennon tukemiseen käytetään paikoin myös ortooseja, joita ovat esim. lastat, tukisidokset ja avattava kipsi.
Leikkaus
Kampurajalkoja on hoidettu kymmeniä vuosia leikkaamalla. Nykyisin vallalla olevan manipulaatiohoidon lisäksi joskus jalkaa korjataan myös leikkauksen avulla.
Leikkauksen avulla kanta- eli akillesjänne yleensä pidennetään, jolloin ylös jäänyt kantaluu saadaan ohjautumaan alas paikalleen kantapussiin ja telaluu omalle paikalleen sääriluuta ja ylempää nilkkaniveltä vasten. Lisäksi saatetaan joutua avaamaan nivelkapseleita ja jännetuppirakenteita sekä pidentämään isovarpaan pitkän koukistajalihaksen jännettä ja takimmaisen säärilihaksen jännettä. Pidennyksen kohteina voivat olla myös isovarpaan loitontajalihaksen jänne, muiden varpaiden koukistaja- ja loitontajalihasten jänteet sekä jalkapohjan kalvojänne tai jalkapohjasiteet sekä tela-, kanta- ja veneluiden väliset siteet.
Välittömästi leikkauksen jälkeen jalka kipsataan, jotta jalkaterän asento saataisiin pysymään muuttumattomana. Leikkauksen yhteydessä jalkaterän sivulle asennetaan usein ennen kipsausta nivelkapseleihin kiinni ns. Kirschnerin piikki, joka pitää jalkaterän asennon vakaana. Kipsiä pidetään muutaman viikon ajan, jonka jälkeen se vaihdetaan uuteen. Leikkauksen jälkeinen kipsihoito kestää kokonaisuudessaan noin kuudesta viikosta kahdeksaan viikkoon kampurajalan vaikeusasteesta riippuen.
Kipsihoidon päättymisen jälkeen arvioidaan hoitotulos ja päätetään jatkohoidosta sekä kontrolleista. Jatkohoitona ovat joko lastat ympärivuorokautisessa tai yökäytössä taikka tankokenkähoito sekä harkinnan mukaan fysioterapia ja/tai erikoiskengät. Joissakin tapauksissa voidaan joutua suorittamaan uusintaleikkaus ( esim. nilkan luudutusleikkaus aikuisiällä).
Jalkojen seuranta
Hoidon aktiivisimman vaiheen jälkeen jalkoja seurataan kontrollikäynneillä, joita harvennetaan iän myötä. Kontrollikäyntejä olisi syytä jatkaa kasvuiän loppuun. Vuosien kuluessa kannattaa kiinnittää huomiota mahdollisiin muualle kehoon (polvet, lonkka, selkä) heijastuviin kiputiloihin. Tilanteen pahenemista voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi tukipohjallisilla tai muilla konservatiivisilla hoitotavoilla.
Lisätietoa Ponsetin menetelmästä
Ponsetin menetelmä on Ignatio Ponsetin kehittämä menetelmä. Ponsetin menetelmään (sellaisena kuin se tri Ponsetin julkaisuissa tarkasti määritellään) kuuluu toistokipsaus, ihon läpi tehtävä tenotomia eli akillesjänteen katkaisu sekä loitonnustangon käyttö.
Toistokipsaus aloitetaan mahdollisimman pian syntymän jälkeen, ja kipsinvaihdot tehdään 5–7 päivän välein. Uusi kipsi laitetaan jalkaan heti edellisen poiston jälkeen palautumisen estämiseksi. Jalan asennon muuttamiseen tarvitaan 5–6 (enintään 9) kipsiä. Viimeisen kipsauksen jälkeen suoritetaan useimmille akillesjänteen katkaisu (tenotomia). Tenotomian jälkeen jalka kipsataan kolmen viikon ajaksi, jonka kuluessa jänne parantuu.
Korjatun jalan asennon ylläpitämiseksi kipsinpoiston jälkeen jaloissa pidetään tankokenkiä 23 tuntia vuorokaudessa noin kolmen kuukauden ajan, ja sen jälkeen jatketaan tankokenkien unikäyttöä 3–5 -vuotiaaksi saakka. Päiväsaikaan lapsi ei tri Ponsetin mukaan tarvitse erikoiskenkiä, fysioterapiaa tai muutakaan vastaavaa.
Jalkojen asennon palautuminen kampura-asentoon tapahtuu tyypillisesti alle kuuden vuoden ikäisenä, mikäli tankokenkähoito lopetetaan aiemmin. Palautumisriski Ponsetin mukaan on
1. vuotena 90 %
2. vuotena 70–80 %
3. vuotena 30–40 %
4.–5.vuotena 10–15 %
6. vuoden jälkeen 6 %
Ponsetin menetelmää käyttäen joudutaan lisäksi turvautumaan leikkaukseen noin 5 prosentissa tapauksista. Kampurajalan palautuminen hoidetaan ensin uusintakipsauksella ja -tenotomialla, mutta joskus tarvitaan myös jänteensiirtoleikkaus.
Täältä voit lukea lisää Ponsetin menetelmästä.
Ranskalainen fysioterapia
Ranskalaista fysioterapiaa ei tiettävästi ole käytetty primäärisenä hoitomuotona Suomessa. Ranskalainen fysioterapia ja sen kaltaiset menetelmät ovat olleet käytössä Euroopassa. Ranskalaiseen fysioterapiaan kuuluvat päivittäiset käynnit fysioterapeutin luona vauvan ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, minkä jälkeen käyntien määrä vähenee vanhempien opittua antamaan fysioterapiaa itse kotona. Menetelmä perustuu päivittäiseen hoitoon ja vanhempien aktiivisuuteen. Tiettävästi ranskalainen fysioterapia riittää tiettävästi ainoaksi hoidoksi noin 50–60 %:ssa niistä tapauksista, joille hoitomuoto valitaan.
Kampurajalan periytyvyys
Perinnöllisyydellä on todettu olevan jonkinasteinen yhteys kampurajalan syntyyn, mutta se ei ole ainut selitys.
Kampurajalka voi olla periytyvä, mikäli:
- asteen sukulaisella (vanhemmat, sisarukset) kampurajalka
- todennäköisyys periytyvyyteen 2,14 %
- asteen sukulaisella (vanhempien sisarukset, serkut) kampurajalka
- todennäköisyys periytyvyyteen 0,61 %
- asteen sukulaisella (isovanhemmat, pikkuserkut) kampurajalka
- todennäköisyys periytyvyyteen 0,20 %